sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Etelässä again

Täällä taas, eteläisemmässä  Tampereella. Yö-juna se minut tänne toi ja aamu 6:lta kannoin ison, painavan rinkkani huikeat kaksi kilometriä kotia, missä minua odotti nukkuva miehenpuolikas. Ikinä tuo matka ei ole tuntunu nii rankalta kuin nytte, jouduin varmaan kymmenen kertaa pystähtyä matkan aikana! Ei voi ymmärtää. No onneksi pääsin sitten nukkumaan omaan sänkyyn ja nukuinki melkein puoleenpäivään asti.
Herättyämme lähdimme (pienen siivouksen ja tavaroiden purkamisen jälkeen) kaupungille; käytiin Sokoksella mistä mukaan lähti uusi, Make Up Storen ripsentaivutin, jonka hintakin oli huikeat 17€. Myyjä vakuutteli sen olevan todella hyvä ja hänellä taivutin on jo huikeat 6 vuotta vanha. Ehkä tämä nyt sitten toimii vähän paremmin kuin oma, muovinen parin euron ostos, johon tuli halkeama keskelle ja repi ripsiäni irti... Toivotaan parasta! Mukaan lähti myös meikkisieniä ja Four Reasonin hiuspuuteria 10,90€, vanha pääsi yllättäen loppumaan..

Sitten lähdimme Koskikeskukseen syömään Hullu Poroon, etsimme sitä yhtä samperin ravintolaa puoli tuntia! Koskarissa on remontti, jotenkin koko rakennus on yhtä sokkeloa. Siellä me pyörittiin puoli tuntia ja etsittiin, samalla törmäsimme vanhoihin ylä-asteen luokkakavereihin, jotka ovat Kokkolasta. Tosiaan kyseessä oli kaksi poikaa T ja J, ja he olivat tulleet vain ostoksille Tampereelle! Oli kyllä todella hämmentävää, olen tosiaan nähnyt poikia viimeksi silloin ylä-asteella. Varsinkin T oli ottanut huiman kasvupyrähdyksen ja jouduin katsomaan häntä ylöspäin sen takia ;) Oli mukava jututtaa poikia se pari minuttia, mahan kurninta vaan ajoi meidät jatkamaan Hullun Poron etsintää ja löysimme sen! At last, oli kyllä ihan hyvä ruoka vaikka parempaaki oon syöny, ja varsinki hinnat, huhhu aika hyvät.

Syötyämme lähdimme elokuviin katsomaan Chronicle:n, oli kyllä hyvä ja erillainen supersankari elokuva.

Kotiuduimme leffan jälkeen ja tässä vähän päivän asua:
Housut Link Seppälä (kirppislöytö), Kengät h&m store, takki kirppirlöytö, laukku alunperin Seppälän kirppislöytö, huivi h&m, pipo Piecesin ja ostettu Vilasta.
Nämät löytyi hiihtolomalla Kittilän kirpparilta, pussissa oli pari muutakin korua ja yhteensä vain 4€. Kello on uusi rakkauteni <3
Nämä kengöt tosiaan h&m storesta, 25€ maksoivat, tekonahkaa.
Takin alta löytyi tälläistä: paita h&m, vyö kirppikseltä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti